Tommi Lainas
Olen syntynyt Rovaniemellä ja sittemmin opiskelujen myötä jäänyt asustelemaan Oulun seudulle. Perheeseen kuuluu Ebenin lisäksi vaimo ja kolme lasta, joista vanhin on aloittanut metsästysharrastuksen tänä syksynä.
Olen intohimoinen metsästäjä. Nuoruuteni juoksin erilaisten pallojen perässä ja liotin uistinta. Lukioiässä kalastuksen rinnalle tuli myös metsästys, joka tuli vuosi vuodelta entistä tärkeämmäksi harrastukseksi.
Varhaislapsuudesta asti olen ollut erittäin allerginen koirille ja allergisoitunut meillä silloin olleelle spanielille niin pahoin, että koirasta piti luopua. Olen kuitenkin saanut pyytää vuosien varrella jahtikavereitteni upeilla koirilla. Metsästäjän ja metsästyskoiran yhteistyö on mielestäni yksi upeimmista asioista metsästyksessä. Tuli saalista tai ei tämä symbioosi on jotain hyvin alkukantaista, jotain mitä kunnioita ja ihailen syvästi.
Olin jo kauan aikaa sitten hylännyt haaveeni omasta metsästyskoirasta, kunnes työntekoni hankaloitui asiakkaideni vaatteiden mukana tulleiden koiran allergeenien vuoksi. Sain lähetteen siedätyshoitoon ja kyllä: pystyin jatkamaan töitäni, pystyin nukkumaan koiran kanssa saman katon alla metsätysreissuilla ja KYLLÄ: pystyin lopulta totetuttamaan oman unelmani: hankkimaan oman metsästyskoiran.
Mutta mikä koira? Kuten jo aiemmin mainitsin olen päässyt pyytämään hienoilla seisojilla, ajokoirilla, pystykorvilla sekä noutajilla. Muistan ihailleeni kaverin vanhempien käyttövaliolabbista, joka etsi muutamassa sekunnissa meidän piilottaman saalisteeren. Kun punnitsin vaihtoehtoja totesin minun metsästyksessä koiran tarpeen olevan pääasiassa saaliin löytäjänä. Lisäksi koiran pitäisi sietää hyvin lapsiperheen arkea. Niinpä rotua ei tarvinnut sen enempää pohtia.
Eben tuli meille juuri siedätyksen päätyttyä ja olen Maaritille todella kiitollinen tästä. Ebenistä alettiin heti rakentaa määrätietoisesti metsästyskoiraa, mitä koira selvästi olikin heti alusta asti. Ensimmäiset lämpimät kyyhkyt koira toimitti minulle puolen vuoden iässä. Koiran kehittyessä ja kasvaessa huomasin kiinnostuneeni myös rodunomaisista lajeista ja noteerasin Ebenin suuren potentiaalin myös pärjätä näissä. Koira osasi perusasiat hyvin jo hyvin nuorena.
Koekoiran kasvattaminen metsästyskoirasta ei kokemattomalle ohjaajalle ole kuitenkaan helppo homma ja kalavelkoja maksellaan vielä.
Joka tapauksessa Eben on upea metsästyskoira ja perheenjäsen – ominaisuuksiltaan ja terveydeltään jalostukseen erittäin sopiva yksilö, josta tulee kennelin kantanarttu.

